Sain pari tuntia sitten kuningasajatuksen, perustan blogin! Eihän tämä ensimmäinen ole, kaikkea on kokeiltu yleispäiväkirjasta muotiblogiin, mutta mikään ei tuntunut sopivalta. Poistin tunnukseni ja nyt tressin ja ahdistuksen sekoittaman pään avulla palasin kirjoittamisen pariin.

Pari tuntia sitten pääni oli täynnä ajatuksen poikasia, joita olisin mielelläni kirjoittanut ylös, mutta kuinka ollakkaan tämä Ö-luokan nörtti jäi jumittamaan ulkoasun kanssa. Ja siitä ei todellakaan tullut sellainen kuin toivoin, joten hätävarana, miksei vähän pidempi aikaisenakin sellaisena, turvauduin Sohvapotun pohjaan.

Näin aluksi pitäisi varmaan kertoa itsestäni jotain? Tai näin pitäisi ajatella, jos ajattelisi, että joku tätä lukisi. En usko, että elämäni tapahtumat ovat järin kiinnostavia kenenkään mielestä, edes omastani. Taidan pitää kirjoittamista vain apukeinona selvittää ajatuksiani, niinkuin varmasti suurin osa muistakin bloggareista. Ja pieni toivon pilkahdus on, että kirjoittaessani ajatuksiani ja tapahtumia ylös, saatan jonain päivänä tajuta, ettei elämäni oikeasti ollutkaan niin yksinkertaista kun ajattelin.

Minulla on inhottava tapa. Jään usein miettimään menneisyyttä, aivan liikaa. Saatan joskus havahtua siihen, että mietin asioita jotka ovat tapahtuneet jo vuosia sitten. Yleensä hyvin noloja asioita. Mutta miksi? Jos niistä jo kerran on aikaa ja olen vielä tässä, niin ne eivät voineet olla niin kamalia. Toinen mitä ajattelen myös liikaa on "mitä jos". Sanotaanko, että se rajoittaa elämääni jonkin verran. "Mitä jos se sanoo ei? Mitä jos se onkin väärin? Mitä jos se ei onnistukkaan". Vai piilotanko ujouteni tämän taakse?

Tästä on kyse blogissani. Itseni etsiskelystä ja ajatuksieni selvittämisestä.